torstai 19. syyskuuta 2013

Viikonloppu Rotoruassa


Lauantaina lähdettiin aikasin aamulla ajamaan kohti Rotoruaa, joka on Uuden-Seelannin suurin turistikaupunki.  Olin polttanut aamulla hätäsesti levylle musiikkia, mutta mun tuurilla ei se levy tietenkään toiminut, koska en osannut polttaa sitä oikein. Joten koko 4h ajomatkan kuunneltiin yhtä ja samaa CD:tä, jota ollaan kuunneltu kaiket aamut Wallyn (host iskän) autossa ja osataan Sofian kanssa kaikki biisit ulkoa. Jan (mun host äiti) sano matkalla, että jos ikinä halutaan pysähtyy missä vaan ja halutaan ottaa kuvia niin pysähdytään. No Sofia halus ottaa varmaa joka mutkan takaa uuden kuvan, joten matka ei hirveen nopeesti edennyt. Vähän eri meininkiä, kun mihin oon tottunut Suomessa oman perheen kanssa reissatessa :D



Pysähdyttiin Taupossa syömässä hampurilaiset aivan ihanassa hampurilaisravintolassa Lake Taupon rannalla. Paikan nimeä en nyt muista, mutta sinne mentiin, koska sieltä sai gluteenittomia purilaisia.  Kaikki mun kaverit oli varottanut mua siitä, että Rotoruassa löyhkää! Ja kyllä siellä haisi :D Se johtuu kuumista lähteistä, mitä siellä oli pilvin pimein! Rotoruassa käytiin äkkiä heittämässä kamat motellille, jonka jälkeen lähettiin kiertelemään kaupunkia autolla. Käytiin puolen tunnin kävely Red Woods metsässä, joka teki ihan hyvää pitkän ajomatkan jälkeen. Sen jälkeen mentiin katsomaan niitä haisevia lähteitä ja yhteen jäätiin lilluttelemaan jalkoja jokskin aikaa.


Red woods






Rotorua museum
Illalla oli luvassa maori show Maori Villagessa. Bussi haki meidät motellilta ja vei meidät Maorikylään, joka oli 15min matkan päässä Rotoruan keskustasta. Ensiksi siellä oli luvassa avajaisshow, jonka jälkeen mentiin sisään kylään. Siellä oli erilaisia pisteitä missä maorit kertoi niiden tavoista ja kulttuurista. Mut valittiin ”vapaaehtosena” pariin pisteeseen, missä piti leikkiä paikallisia leikkejä :D Sen jälkeen oli konsertti, jossa maorit tanssi ja laulo paikallisia tansseja ja esitti tietty perinteisen Uuden-Seelannin hakan. Lopuksi oli hangi eli maorien perinneruoka, joka ollaan kypsennetty maakuopassa, johon kuului erilaisia lihoja (lammasta, kanaa, kalaa) ja vihanneksia (sweet potatoes, porkkanoita, perunoita) lisäksi oli myös simpukoita ja erilaisia salaatteja ja maorileipää. Jälkkäriks oli steam pudding ja pavlovaa. Tuli kyllä syötyä koko rahan edestä :D Matkalla kotiin jokaisen perheen piti laulaa joku laulu ja pääsyttiin Sofian kanssa laulamaan onnittelulaulu ruotsiksi…


"vapaaehtoinen"

Sunnuntaina käytiin ajelemassa blue- ja green lakelle. Erikoista oli, että ne molemmat on yhteyksissä toisiinsa, mutta toinen on sininen ja toinen vihreä. Käytiin Zorbissa, joka on sellanen iso hamsteripallo, jonka sisällä vyörytään mäkeä alas. Siellä oli vettä sisällä, joten mitään turvaköysiä ei ollut. Se oli kyllä ihan sairaan hauskaa ja kiitin onneani, ettei oltu syöty lounasta ennen sitä :P Viimeisenä mentiin syömään lounasta ja tilasin aivan ihanan tulisen kanasalaatin aasialaisilla mausteilla. Kotimatkalla pysähdyttiin taas ottamaan muutamia kuvia ja ostamassa vähän evästä automatkalle!


Green lake

Blue lake



Zorb :D

Lunch



 -Tuuli :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti